Yhteiskunnallinen keskustelu hoivakriisistä on usein puhetta kasvavien hoivatarpeiden asettamista haasteista kansantaloudelle ja toisaalta riittämättömästä työvoimasta. Merkittävin hoivan kriisi on kuitenkin inhimillinen. Iäkkäiden ihmisten arkiset perustarpeet jäävät enenevässä määrin kohtaamatta (Aaltonen & Van Aerschot 2021).
Kysymys on eettinen, mutta sillä on seurauksensa myös kansantalouden tolalle ja työvoiman riittävyydelle. Teknologiasta voi olla kriiseihin vastaamisessa apua, mutta hoivaa teknologisoitaessa on syytä varmistaa, että sekä hoivatyön luonne että teknologian monisyiset vaikutukset ymmärretään riittävän hyvin.
Väitöstutkimukseni (Hämäläinen, 2024) peräänkuuluttaa hoivakohtaamisille olennaisten perustekijöiden parempaa huomiointia. Vaikka hoiva on yhteiskunnallisena ilmiönä monitasoinen, on pohjimmiltaan kyse kaikkia koskevasta inhimillisestä haavoittuvuudesta ja siihen vastaamisesta. Haastattelemamme iäkkäitä ihmisiä ympärivuorokautisesti hoivaavat ammattilaiset puhuivat ainutkertaisen ruumiillisuuden äärelle virittymisestä työssään. Erityisesti muistisairaan ihmisen kanssa on oleellista virittyä toisen ihmisen omasta kokemuksesta poikkeavaan ajallisuuteen, historiaan, olemisen tapoihin ja niihin kytkeytyviin tarpeisiin (Hämäläinen ym. 2024).
Hoiva-ammattilaisten puhuessa aidosta kohtaamisesta on kyse monisyisestä eettisestä suhteesta toiseuteen, mihin nähden hoivatyön rakenteistamisen ja teknologisoimisen koetaan sopivan huonosti (Hämäläinen & Hirvonen, 2020). Siinä missä asiakastietojärjestelmien koetaan parantavan työn tarkastettavuutta, niiden katsotaan jättävän valtaosan hoivakohtaamisten sisällöstä, kuten läsnäolon tai kosketuksen, huomiotta. Niukentuvien resurssien maailmassa turvallisuutta kohentavat rannekehälytysjärjestelmät taas katkovat ympärivuorokautisessa hoivatyössä jatkuvasti yksilökohtaista hoivaa, mikä häiritsee erityisesti muistisairaiden asiakkaiden kohtaamista.
Laadullisen aineiston piirtämä kuva hoivatyössä koetuista eettisistä ristiriidoista näkyy myös kyselytutkimuksissa. Yli neljä viidestä suomalaisesta tehostetun palveluasumisen hoivatyöntekijästä raportoi olevansa kykenemätön tekemään työtään niin hyvin kuin toivoisi, ja noin kolme neljästä kokee teknologian kuormittavan hoivatyötä (Karhinen, 2019). Toisaalta kokemukset teknologian vaikutuksista hoivatyöhön ovat myös kahtalaisia: noin puolet kokee teknologian parantavan työn laatua toisen puolen taas kokiessa laadun heikentyneen, ja kaksi viidestä kokee kasvokkaisten kohtaamisten vähenneen saman osuuden ollessa päinvastaista mieltä (mt.).
Yllä mainitut ristiriidat ilmenevät mm. hoivatyön eettisenä stressinä, joka on osaltaan hoivatyöntekijöiden alanvaihtoaikeiden taustalla. Syitä aikeille siirtyä hoivatyöstä pois ovat kiireen kokeminen, riittämätön esihenkilöiden tuki, vähäiset mahdollisuudet vaikuttaa työn sisältöön sekä riittämättömyyden tunne (Van Aerschot ym. 2022). Täten hoivan kriisiytymisen monimutkaiset keskinäisvaikutukset alkavat käydä ilmi. Hoivatyön pitovoiman parantaminen on keskeistä myös kansantalouden kannalta, sillä jokaisessa alanvaihdossa menetetään koulutuksessa ja hoivakohtaamisissa kertynyttä ainutlaatuista ammattitaitoa.
Pitovoimassa on kyse pitkälti rakenteellisista ja työyhteisöllisistä tekijöistä, mutta myös teknologisoituminen asetetaan alati hoivapoliittiseksi vastaukseksi hoivan kriiseihin. Vielä valmisteilla olevan vertailututkimuksemme alustavien havaintojen perusteella hoivan teknologisoimisen politiikka on kuitenkin Suomessa ollut jossain määrin epäjohdonmukaisempaa ja vajavaisemmin määriteltyä Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan nähden (ks. myös Pekkarinen & Melkas 2018). Hoivan teknologisoimisen taustalla on myös katteetonta hypeä ja toivoa (Jaakola 2023).
Hoivapolitiikassa on alettava ensisijaisesti ratkaista toiminnan ytimessä olevaa eettistä ristiriitaa. Tällöin on varottava, että teknologiaa ei vyörytetä yksiulotteisesti hoivan herkkään maailmaan, jotta väitöstutkimukseni ilmentämä ristiriita hoivan monisyisen eettisyyden ja ylhäältä ohjautuvan rakenteistamisen välillä ei syvene.
Antti Hämäläinen
Tutkijatohtori
Jyväskylän yliopisto
antti.ap.hamalainen(at)jyu.fi
Kirjallisuus
Aaltonen, M. and Van Aerschot, L. (2021). Unmet care needs are common among community-dwelling older people with memory problems in Finland. Scandinavian Journal of Public Health, 49(4), 423–432.
Hämäläinen, A. (2020). Responses to vulnerability: Care ethics and the technologisation of eldercare. International Journal of Care and Caring, 4(2), 167–182.
Hämäläinen, A. and Hirvonen, H. (2020). Electronic Health Records reshaping the socio-technical practices in Long-Term Care of older persons. Technology in Society, 62, 101316.
Hämäläinen, A., Leinonen, E. and Era, S. (2024). Attunement as a practice of encountering dementia time in long-term eldercare work. Time & Society, 33(2), 170–190.
Jaakola, J. (2023). Welfare Technologies in Finland : An ethico-politics of hype, hope and experimentation. Turku, FI: Annales Universitas Turkuensis.
Karhinen, J., Taipale, S., Tammelin, M., Hämäläinen, A., Hirvonen, H. and Oinas, T. (2019). Vanhustyö ja teknologia. Jyväskylän yliopiston vanhustyön kyselytutkimus 2019: Katsaus tutkimusaineistoon. Jyväskylä, FI: University of Jyväskylä.
Pekkarinen, S. and Melkas, H. (2019). Welfare state transition in the making: Focus on the niche-regime interaction in Finnish elderly care services. Technological Forecasting and Social Change, 145, 240–253.
Van Aerschot, L., Mathew Puthenparambil, J., Olakivi, A. and Kröger, T. (2022). Psychophysical burden and lack of support: Reasons for care workers’ intentions to leave their work in the Nordic countries. International Journal of Social Welfare, 31(3), 333–346.