Koronan myötä sosiaali- ja terveydenhuollon digiloikkaan on tullut runsaasti lisää vauhtia. Koronan Oirearviota käytettiin jo ensimmäisen viikon aikana ahkerasti ja esimerkiksi lääkärien, hoitajien ja fysioterapeuttien vastaanottoaikoja on alettu toteuttaa etänä. Etäosallistuminen vastaanottoihin ei kuitenkaan ole kaikille itsestäänselvyys.
Samaan aikaan, kun koronan aiheuttama digiloikka kiihtyy, korostuu se, että modernit digitaaliset palvelut voivat jättää osan kansalaisista ulkopuolelle. DigiIN-hankkeen ydin tuntuu aiempaakin tärkeämmältä: tavoitteemme on luoda ratkaisuja, joiden avulla kaikki pysyisivät mukana sosiaali- ja terveydenhuollon digipalveluissa.
Monet toimijat ovat kehittäneet COVID-19-pandemian aikana uusia tapoja huomioida ne, joille digitaalisten palveluiden käyttö ei ole luontevaa. DigiIN-hankkeen tavoitteiden myötä seuraamme erityisesti palveluita, jotka tukevat ikääntyneitä, maahanmuuttajia ja sosiaalisen syrjäytymisuhan alla olevia.
Onneksi löytyy jo monia digipalveluiden kynnyksen madaltajia, tässä niistä muutamia esimerkkejä:
- Helsingin kaupunki on ottanut käyttöönsä puhelimella annettavan etädigitukipalvelun esimerkiksi tietokoneiden ja digitaalisten palveluiden käytöstä. Tukea voi saada usealla eri kielellä
- Venäjänkielisten ikääntyvien järjestö Tsaikka viestii modernisti somessa ja tuottaa sisältöä helposti seurattaville Facebook- ja Youtube-kanavilleen. Tsaikka on esimerkiksi tehnyt ikääntyvien avuksi selkeän videon älypuhelimen käytöstä.
- Apua voi saada venäjäksi myös puhelimella soittamalla: Suomen venäjänkieliset ry:n hanke Digituki arkeen neuvoo puhelimitse, chatissa ja somekanavien kautta niitä venäjänkielisiä ihmisiä, jotka ovat koronaviruksen vaikutusten takia työttöminä tai lomautettuina.
- Helsingin työllisyyspalvelut tarjoaa henkilökohtaista neuvontaa työnhakijaksi ilmoittautumisessa ja työnhakuun liittyvissä asioissa puhelimitse ja sähköpostilla.
- Seniorsurfin sivuilla on paikkakunnittain listattuja digiopastuspaikkoja: koronan aikaan opatustuspaikat ovat kiinni, mutta osa niistä palvelee puhelimitse.
- Sininauhaliitto on lisännyt chatin ja puhelinkontaktien käyttöä sekä tehnyt podcastin. Mahdollisuuksien mukaan asiakastyötä on toteutettu Whatsappissa, messengerissä ja videoyhteyksin.
- Suomidigi on listannut sivuilleen näitä ja muita toimijoita, jotka antavat digitukea etänä. Suomidigi kannustaa kaikkia keksimään keinoja antaa digitukea etänä esimerkiksi puhelimitse.
DigiIN-hankkeessa haluamme kuulla muistakin innovatiivisista ratkaisuista siihen, miten kaikki saadaan pidettyä mukana sosiaali- ja terveydenhuollon digipalveluissa myös COVID-19-pandemian aikana. Puuttuuko listalta vielä joku hyvä digiapu?