Potilashaittaan johtavien kirjaamisvirheiden havaitseminen on sitä yleisempää, mitä huonommin sairaanhoitajien kokemuksen mukaan tietojärjestelmä tukee kirjaamista. DigiIN-hankkeen tutkimus osoitti myös, että...
DigiIN-hankkeen syksyn ohjausryhmän kokouksessa keskusteltiin ajankohtaisista aiheista ja esiteltiin tutkimustuloksia teemoittain neljästä eri näkökulmista. Digitaalinen syrjäytyminen: iäkkäät ja maahanmuuttajat ”Digitaalisiin...
Iäkkäiden etäjumppa leviää seuraavan vuoden aikana ympäri Suomen, kun Ikäinstituutti tukee järjestöjä käynnistämään etäjumpparyhmiä. Etäjumpan levittäminen on osa Ikäinstituutin Ikiliikkuja...
Tuoreen tutkimuksen mukaan perusterveydenhuollossa turvauduttiin yhä voimakkaammin digitaalisiin ratkaisuihin koronaviruspandemian myötä. Pandemia vaikutti digitaalisen työkulttuurin kehittymiseen, muutti työn luonnetta ja...
Ikääntyneistä 70 vuotta ja erityisesti 80 vuotta täyttäneet kokevat muita useammin, ettei sosiaali- ja terveyspalveluiden sähköinen asiointi koske heitä. Muun...
Sosiaali- ja terveyspalveluja käyttäneistä puolet (49 %) näki sähköiset sote-palvelut hyödyllisinä. Erityisesti hyödyllisinä nähtiin palvelujen käyttö ajasta ja paikasta riippumatta...
Tuore DigiIN-hankkeen tutkimus esittää, että sosiaali- ja terveydenhuollon etäpalvelut sekä sosiaalisten suhteiden ylläpito etäyhteyksin ovat voineet lievittää koronaepidemian tuomia haittavaikutuksia...
Juuri julkaistu DigiIN-tutkimus osoittaa, että digipalveluiden erinomainen käytettävyys ja investoinnit huolelliseen käyttöönottoon lisäävät ammattilaisten hyväksyntää digipalveluita kohtaan sekä lieventävät uutta...
Tutkimuksissa on havaittu, että sairaanhoitajat jättävät suhteellisen yleisesti ilmoittamatta terveydenhuollon tietojärjestelmiin liittyvistä häiriöistä. Tuoreen tutkimuksen tulosten mukaan sairaanhoitajien oikeudenmukainen kohtelu...
Evästeet auttavat meitä kehittämään verkkopalveluamme ja parantamaan sen sisältöjä ja saavutettavuutta. Osa evästeistä on välttämättömiä, jotta sivut toimivat oikein. Evästeasetukset.
Evästeet auttavat meitä kehittämään verkkopalveluamme ja parantamaan sen sisältöjä ja saavutettavuutta. Osa evästeistä on välttämättömiä, jotta sivut toimivat oikein. Voit hyväksyä kaikki evästeet tai vain välttämättömät.
Osa evästeistä on välttämättömiä, jotta sivut toimisivat tarkoitetulla tavalla. Välttämättömiä evästeitä hyödynnetään esimerkiksi toiminnallisuuksissa, joissa käyttäjä tekee valintoja, kuten evästesuostumusasetukset.
Välttämättömät evästeet tallentuvat selaimeesi automaattisesti, kun käytät verkkopalvelua, emmekä pyydä niiden käyttöön erikseen suostumustasi. Välttämättömät evästeet säilyvät selaimessasi enintään vuoden ajan.
Eväste
Kesto
Kuvaus
cookielawinfo-checkbox-analytics
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics".
cookielawinfo-checkbox-functional
11 months
The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional".
cookielawinfo-checkbox-necessary
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary".
cookielawinfo-checkbox-others
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other.
cookielawinfo-checkbox-performance
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance".
viewed_cookie_policy
11 months
The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data.